Oletko tietoinen, että värit vaikuttavat käyttäytymiseemme niin luonnon, sisustuksen, kuin vaatetuksenkin kautta?
Väreistä saamme monenlaista energiaa, ja myös käytöstämme voidaan ohjailla värien avulla. Jos tämä tuli sinulle yllätyksenä, niin kannattaa olla kuulolla. Tulen jatkossa kertomaan perusväreistä kaiken tämän.


Oletko sinä punaisen ystävä!
Perusväreistä punainen on se, joka lataa energiaa kantajalleen. Jos tunnet tarvetta puskea jossain asiassa voimalla eteenpäin, vie punainen sinua maalia kohti.
Punaisen ystävä on yleensä määrätietoinen, tavoitteestaan kiinni pitävä tahtoihminen. Hän ei kuitenkaan missään tapauksessa luule itsestään liikoja, vaan hänellä on jalat tukevasti maassa. Hänellä on vahvat juuret, joilla hän imee itseensä energiaa.
Punaisen tarve voi joskus yllättää myös vähemmän tätä väriä suosivan. Silloin se monesti liittyy muutoksenhakuun elämässä, on vahva tarve pistää jotain uusiin uomiin. Arempi ihminen voi tietämättään hakea punaisesta voimaa tulevaan. Ja kyllä vain, siinä tämä väri on hyvänä apuna.
Punainen on myös luonnollisesti intohimon, rakkauden ja vahvojen tunteiden väri. Se voi johtaa myös äärimmäisyyksiin, ei siis turhaan puhuta sanonnasta ”Näkee punaista”. Sanotaan myös, että se kuka tohtii ottaa kontaktia punaiseen, on saavuttanut jo jotain.
Ja onhan se vain niin upea väri, kuten tästäkin kuvasta näkee.
No mistäs punainen on tullut meidän joulun ajan väriksi, koska ei alun perin suomalainen joulupukkikaan punaisiin pukeutunut. Oma muistikuva ensimmäisestä joulupukin kohtaamisesta tuo mieleen kuluneen harmaan pitkän takin, ja muutenkin melkoisen pelottavannäköisen tyypin.
”Internetin ihmeellinen maailma” kertoo, että 1930-luvulla ilmestyi erään Yhdysvalloissa toimivan firman mainoksiin punaiseen pukeutunut kiltin näköinen joulupukki. Tämä yrityshän oli Coca Cola. Tästä se lähti, ja niinpä meidänkin joulukodit sävytetään vuodesta toiseen limpparivirman logon väreillä. No, mikäs siinä, hyvältähän se näyttää.